Mulan 1988 - 1996

 

Mulanin hylyn mosaiikkikuvaus

 

1. Mistä kaikki alkoi?

Yhdeksänkymmentäluvun alussa Teredo toteutti Mulanin hylyn mosaiikkikuvauksen. Idea oli osoitus aidosta raivosta ja palosta meriarkeologiaan. Jäsenistä löytyi into ja tahto toteuttaa hanke, jonka onnistumisesta ei ollut mitään takeita.

Idea kuvauksesta syntyi virvoittavien vetten äärellä Hangossa, leiripäivän jälkeen auringossa istuen. Puhuttiin sukeltamisesta ja valokuvauksesta. Syntyi ajatus kuvasta, joka kertoisi miltä hylky näyttää. Kuvan perusteella hylystä saisivat käsityksen sellaisetkin ihmiset, jotka eivät sukella. Pohdittiin, mitä Suomessa ja muualla on tehty aikaisemmin. Esseholman hylystä oli tehty kuuden kuvan mosaiikki, muita vastaavia ei tullut kenellekään mieleen. Ajatus oli syntynyt.

Kesä meni ja asiasta keskusteltiin aina silloin tällöin. Elokuussa asiaa pohdittiin taas kunnolla. Naruviritelmät ja yliuinnit kamera kädessä unohdimme heti. Päätimme rakentaa kehikon, jollaista ei ollut aiemmin edes mahdollista ajatella. Kehikosta tulisi tukeva ja raskas, mutta vakaa. Tehtävä alkoi kuulostaa suuritöiseltä. Teredo rahoitti hankkeen itse.

2. Suunnittelu

2.1. Kuvaus

Pythagoraan lause tuli taas tutuksi, kun laskettiin mahdollisuuksia saada hylystä mahdollisimman peittävä kuva mahdollisimman järkevällä objektiivilla ja hallittavissa olevalla kuvamäärällä. Kaikkihan muistavat, että (a*a) + (b*b) = (c*c). Eli objektiiviin korkeus kuvattavasta kohteesta, objektiivin aukeamiskulma ja kuvasuhde (kinofilmi 24 x 36) johdattivat meidät matematiikan mielenkiintoiseen maailmaan. On siis itsestään selvää, että 20 mm objektiivilla, jonka aukeamiskulma on 74 astetta, joka on sijoitettu kahden metrin korkeuteen saadaan 16 x 6 m ala kuvattua 36 kuvalla ja vielä 25% peittoaste. Onhan?

Ja se toimi! Asia tosin tarkistettiin Polar-sukelluksen uima-altaassa, johon oli seinää vasten rakennettu 10 mm ristikko harjateräksestä. Kuvasimme sitä kahden metrin etäisyydeltä ja saimme vahvistuksen laskelmille. Samalla häivytimme laajakulmaobjektiivin aiheuttaman nurkkavääristymän ilkeän peikon.

Eli Nikonos 5 ja 20 mm objektiivi + 36 kuvan mustavalkofilmi T MAX 400 oli valittu projektiin kuvantallentimiksi

2.2. Valaisu

Valaisun salamavaloilla hylkäsimme hallitsemattomana. Vaihtoehdoksi jäi kiinteät jatkuvasti palavat valot. Mikä valoteho, 12, 24 vai 220 volttia? Kaapeli- vai akkuvalot? Toteuttamiskelpoiseksi niillä voimavaroilla osoittautui vain 220 v 500w koteloidut työmaavalonheittimet, joihin vedettäisiin sähkö kumikaapelilla Tasperista. Vikavirtasuojat kuulemma pitäisivät meidät hengissä, jos veteen sattuisi virtavuoto. Oliko valaisu hengenvarallinen? En löytänyt tähän kysymykseen vastausta. Sähköalan DI sanoi, että vaaraa ei ole, kun on kumipuvut päällä. Kysyessäni sukeltaisiko hän valojen kanssa niin vastaus oli: EHDOTTAMASTI EN!

Kotelot valoihin syntyivät tutun hitsarin kautta ja lasit tehtiin polycarbonaatista, johon Lipposen sukulainen jyrsi O-rengas uran. Kotelot pitivät veden ulkona ja sähkön sisällä! Lopputuloksena oli kaksi omavalmisteista teräksistä valokoteloa, joihin oli asennettu 500W työmaahalogeenit. Valaisimet oli liitetty toisiinsa 50 m kumikaapelilla. Virtaa teki 3500 W Tasper agregaatti, tietysti vikavirtasuojien läpi.

2.3. Kehikko

Hylyn piirroksista mittasimme, että hylky mahtuu 6 x 16 metrin suuruisen kehikon sisälle. Kuvauskorkeus oli tuo mainittu 2m. Kehikon rakentamiseen käytettiin rakennuksilla käytössä olevaa välipohjien valutukia, tukevaa alumiinia. Palkeissa oli valmiina yläpinnalla ura, johon oli helppo sovittaa kuvauskelkan pyörä. Kehikon yli kulki siis kelkka, johon kamera oli kiinnitetty.

Eräänä syysaamuna kokoonnuimme todelliseen kuivaharjoitukseen Vantaalle. Pystytimme kehikon asfaltoidulle pihamaalle. Ähinän ja puhinan lomassa vakuuttelimme toisillemme, että kyllä se on veden alla helpompaa. Jonkun tunnin päästä kehikko oli kuitenkin kasassa ja kelkka kulki iloisesti pitkin rataansa. Usko hankkeeseen vahvistui.

Lopputuloksena kuvauskehikoksi kasaantui:

  • 4 x 5 m + 2 x 6 m palkit
  • neljä säädettävää tukijalkaa korkeudeltaan 1.5 m - 3 m
  • 58 m alumiiniputkea tukirakenteisiin.

3. Toteutus

3.1. Ensimmäinen viikonloppu

Tavoiteaikataulu oli selvä:

  • ensimmäisenä viikonloppuna kasataan kehikko ja testataan se
  • seuraavana viikonloppuna kuvataan ja puretaan kehikko.

Syyskuun lauantaina, aamulla kello 5.15, lastasimme pakettiautoon ja peräkärryyn edellä mainitut oheistarpeet sekä satoja kiloja sukellusvarusteita. Suuntasimme kohti Hankoa. Palolaitoksen uusi palovene oli luvannut toimittaa vaatimattomat tarvikkeemme kohteelle. Hankoon asti kaikki meni vielä suunnitelmien mukaan. Tämän jälkeen mikään muu ei enää mennytkään.

Lastasimme tarvikkeemme veneeseen ja tuuli ulvoi enteilevästi vanteissa. Keli oli kova, kuten tähän vuodenaikaan lähes aina. Ryskimme Mulanin saarta kohti ja oli itsestään selvää, että aluksen ankkurointi kohteen päälle ei onnistuisi. Suunnitelma B astui voimaan. Alus ajettiin niin lähelle kohdetta kuin mahdollista ja koko arsenaali heitettiin mereen. Sinne meni kehikko varusteineen. Itselleni jäi kauhukuvaksi, että etsisimme osia vielä seuraavana kesänäkin Mulanin saaren rannasta.

Sitten keula kohti Hankoa ja baariin. Koko seurue istui tänä ensimmäisenä iltana ravintola Grönä Kajenissa ja söi kalamiehen paellaa. Teredo kustansi aterian, ruokailuun oli varattu rahaa kahdeksi viikonlopuksi.

Seuraavana päivänä pääsimme kevyemmällä kalustolla lähemmäs kohdetta. Aloimme kokoamaan tarvikkeita. Suurin osa taisi löytyäkin, mutta kehikon kokoamisen aloittamisesta ei ollut edes hienoisinta aavistusta. No, oleelliset asiat olivat kuitenkin tallessa.

3.2. Toinen viikonloppu

Seuraavana viikonloppuna oli henki vielä korkealla ja söimme yhteisillallisen Grönassa, sponsorina sama vanha. Rakennus edistyi, mutta ei todellakaan kuten oli suunniteltu, vaan hitaasti ja toinen toistaan merkillisimpiä ongelmia eteentuoden. Mutta usko asiaan ei horjunut.

3.3. Ja ne muut viikonloput

Kolmas viikonloppu näytti ydinryhmän muodostuneen. Meitä oli jäljellä viisi, kuusi vihkiytynyttä. Enää ei syöty kerhon piikkiin, vaan hernekeittoa Mulanin kivenkolossa. Keitto ei ollut ihan jäistä, mutta ei kuumaakaan. Mutta raivoa oli vielä jäljellä!

Hankoon tultiin perjantai-iltana ja aamulla todettiin että tuulee. Majoitus nuorisotalolla oli kesältä tuttu ja iltaharrasteetkin olivat kesäisiä. Päivisin kävelimme pitkin rantoja ja odotimme seuraavaan päivän merisäätietoja. Jos säätiedotus lupasi kovaa keliä, niin suuntasimme suoraan baariin kuluttamaan aikaa. Aamulla kun heräsimme, totesimme kelin olevan aivan tyyni ja mitä paras projektin jatkamiseen. Näiltä ajoilta on syntynyt lentävä sanonta "Juodaan keli sileeks".

Pikkuhiljaa kehikko nousi, asettui paikalleen ja rupesi muistuttamaan sitä, joksi sen ajattelimme tehdä. Tosin 5+5+6 palkit oli vaihdettu 8+8 palkkeihin, jotta radasta saataisiin ajettava. Kun palkit olit vielä liitetty toisiinsa tukevalla neliöputkella, niin kelkka kulki koeajoissa jo hienosti.

Ensimmäistä kuvaa päästiin kuvaamaan ennen joulua ja muutama onnistunut ruutu kertoi, että se mitä olimme tekemässä on mahdollista! Tosin huomasimme että valaisu on riittämätön ja keinovaloista on luovuttava. Kuvasimme siis luonnonvalolla joulukuussa sameassa vedessä. Ei tarvinnut olla suuri pessimisti huomatakseen hammajaiset.

Syksyllä aloittaessamme näkyvyys oli hyvä, joulukuussa kuvatessamme ei enää. Kuvauskelkkaa työnsi kaksi sukeltajaa, kuuden metrin päässä toisistaan. Kelkkaa oli työnnettävä tasaisesti molemmilta puolilta, ettei se olisi suistunut radalta. Kuuden metrin syvyydessä näkyvyys ei ole aina itsestään selvä! Tämä ratkaistiin siten, että otettuani kuvan kolautin poikittaiskelkkaan raskaasti puukolla, johon kelkkamiehet vastasivat. Sitten kelkka työnnettiin seuraavaan kuvauspisteeseen, joka oli merkitty rataan. Yksi siirtymä oli 125 cm.

Alkukeväästä saimme ensimmäisen koko kuvan. Se taitaa olla edelleen paras. Kuva oli juuri sellainen kuin ajattelimme. Kuvassa näkyy hylky sellaisena kuin se on merenpohjassa. Yksi unelma oli toteutunut ja ennen kaikkea yksi hanke oli saatettu lukemattomien vastoinkäymisten kautta loppuun. Tulos oli se, joka hankkeelle oli alun perin asetettu. Näitä hankkeita on valitettavan vähän!

4. Lopuksi

4.1. Kehikon kohtalo

Tämän jälkeen kuvia otettiin säännöllisesti leireillä kaivauksen edistyessä. Kehikkoa käytettiin myös apuvälineenä mittauksissa. Sillä oli myös sukeltajia myöhemminkin työllistävä vaikutus: monessa sukelluspäiväkirjassa on sukeltajan tehtävänä kehikon mittaus tai puhdistus... Muutenkin kehikon sisälle saattoi päästää lähes kenet tahansa ilman pelkoa, että hän eksyisi. Kehikko rajasi työmaan ja siihen saattoi helposti kiinnittää naruja tai tutkimusvälineitä.

Mulanin hylyn tutkimus lopetettiin ja kehikko jäi tarpeettomaksi. Se kuitenkin jätettiin hylyn päälle odottamaan jotakin...Pari vuotta sitten eräs sukeltajaryhmä ilmoitti kehikon kaatuneen ja he ystävällisesti purkivat sen pois hylyn päältä ja siirsivät jonnekin.

4.2. Tulevaisuus

Toivottavasti uusissa aktiivisissa jäsenissämme löytyy vielä virtaa ja voimaa toteuttaa vastaavia tai muunlaisia, ei välttämättä helpoilta kuulostavia projekteja. Suunnitella hyvin ja ennen kaikkea viedä läpi loppuun asti hankkeensa. Ihan kaikkia virheitä ei tarvitse itse tehdä, olemme tehneet ne kaikki jo ainakin kertaalleen puolestanne...

Eikä aina voi kysyä

MIKSI!

 

Petri Rouhiainen