Työmenetelmiä ja kohteiden etsintä

 

Tutkittavia vedenalaisia kohteita

Ensimmäinen mieleen tuleva tutkimuskohde on laivan tai veneen hylky. Sukeltamista tarvitaan kuitenkin kaikkien veden alla olevien kohteiden tutkimisessa. Jo saappaan syvyisessä rantavedessä tehtävä tutkimus vaatii sukellusvarusteita.

Teredot ovat osallistuneet mm. seuraavien kohteiden tutkimukseen:

  • hylyt
  • vanhat laiturit, hirsiarkut, väyläesteet
  • kaikki vanhat vedenalaiset rakenteet
  • veden alle jääneet arkeologiset kohteet (mm. kivikautiset asuinpaikat)

Menetelmiä

Erilaisia etsintämenetelmiä tarvitaan hylkyjen paikantamisessa ja aluekartoituksissa. Teredot ovat tehneet mm. Suomenlinnan rantavesien aluekartoituksen. Paikannuksessa käytettäviä välineitä ja menetelmiä ovat:

  • kaikuluotain, viistokaikuluotain, magnetometri
  • sektorietsintä sukeltamalla.

Kun kohde on löytynyt, on se dokumentoitava. Käytettävät menetelmät valitaan sen mukaan kuinka tarkka tutkimus kohteessa on tarkoitus tehdä. Joistain kohteista dokumentoidaan ainoastaan sijainti ja sukeltajan tekevät havainnot. Tarkempaan dokumentointiin sopivia menetelmiä ovat:

  • kohteen piirtäminen. Piirros saattaa esittää koko kohdetta, usein piirretään kuitenkin jokin kiinnostava yksityiskohta
  • kohteen mittaaminen
  • kohteen valokuvaus. Valokuvausta varten saatetaan rakentaa kehikko, jonka avulla voidaan ottaa useita vierekkäisiä kuvia ja rakentaa niistä mosaiikki.
  • videokuvaus

Merimuseon tutkimusleireistä osa on ns. kaivausleirejä. Kaivausleirillä tutkimusta tehdään kuten millä tahansa maanpäällisellä arkeologisella kaivauksella. Kaivausmenetelminä ovat:

  • erilaiset pienitehoiset vedenalaiset maansiirtovälineet
  • mammuttipumppu, ejektoripumppu, joskus stroolipumppu.
  • maalisuti, muurauslasta

Tutkimussukeltajan varusteet

Tutkimussukeltaja tarvitsee normaalien sukellusvarusteiden lisäksi

hyvän puhelimen, jolla voi olla yhteydessä pinnalle. Puhelinyhteys myös sukelluspariin on hyödyllinen. mittanauhan ja piirustuslaudan


 

Sijainnin selvittäminen

Vaikka käytössä onkin uutta tekniikkaa, viistokaikuluotain ja uudenaikaiset navigointijärjestelmät, ei näilläkään välineillä ole mahdollista tutkia kovin suuria alueita. Etsinnän onnistumisessa tärkein asia on pyrkiä selvittämään mahdollisimman tarkka rajaus uppoamispaikalle.

Tietoa hylyn sijainnista saa:

  • vanhoista kartoista
  • arkistoista
  • meriselityksestä
  • erilaisiin kirjoihin ym. lähteisiin kerätyistä yksittäisten henkilöiden kertomuksista.

Ongelmia tuottaa kuitenkin se, että kaikki tieto ei ole luotettavaa. Kirjoittajat ja kertojat ovat voineet tehdä virhearvioita. Vanhoja karttoja ja materiaalia ei ole aina saatavilla, niiden tarkkuus on taas nykykäsityksen mukaan sitä sun tätä. Lisäksi arkistot eivät sijaitse aina saman katon alla (puhumattakaan, että ne olisivat sähköisessä muodossa), joten materiaalin löytäminen vaatii melkoista kaivelua. Mittayksiköt kartoissa vaihtelevat, käytössä on saksan mailia ja englannin peninkulmaa ja paljon muita kansallisia mittoja.

Paljon tietoa saadaan kalastajien kertomuksista. Verkko tai ankkuri on tarttunut johonkin tietyssä paikassa. Lisäksi rannikolla liikkuu tarinoita aiheisiin liittyen. Esimerkiksi "sokerihylyn" (=sokerilastissa ollut laiva) uppoamispaikasta puhutaan, että siellä on "makeaa vettä".

Kukin yksittäinen johtolanka sijoitetaan kartalle pisteeksi tai alueeksi. Kartan alue, jossa pisteitä on eniten, on luonnollisesti todennäköisin sijaintipaikka hylylle. Pisteiden sijoittelussa on kuitenkin oltava tarkka, lähdetiedot ovat tulkinnanvaraisia ja sijoitteluun vaikuttaa helposti etsijän toiveikkuus saada ne sopivaan ryppääseen.

Muut valmistelut

Etukäteissuunnittelu on erittäin tärkeää, jotta etsintään varattu aika saataisiin käytettyä mahdollisimman tehokkaasti. Tätä varten on tehtävä ainakin seuraavia valmisteluja:

  • etsintäalue on rajattava mahdollisimman huolellisesti.
  • etsintäajan työt on suunniteltava etukäteen. Etsinnän aikana on laivalla oltava sopiva miehitys, kaikkien eri tehtävien on tultava hoidettua.
  • tarvittavien välineiden on oltava hankittuna ja käyttökunnossa.

Viistokaiku

Uusi tekniikka nopeuttaa etsintöjä ja vähentää tarvetta sukellustyölle. Varsinainen etsintä voidaan tehdä viistokaikuluotaimella. Kun hylkyä etsitään alueelta viistokaiulla, jaetaan alue linjoihin ja viistokaiun "kalaa" vedetään linjoja pitkin. Tämä on tarkkuutta vaativaa ja ikävystyttävää työtä. Kurssi on pidettävä tarkkaan linjan mukaan, jotta alue tulee tosiaan tutkittua kokonaisuudessaan. Kun tutkimusalue on saaristoa, jossa syvyydet vaihtelevat paljonkin on lisäksi vahdittava, ettei "kala" takerru pohjaan tai vahingoitu, jos vesi äkkiä muuttuu matalammaksi.

Vasta kun löytyy sopiva kohde, lähetetään sukeltaja tarkastamaan se. Pelkkä viistokaiku ei riitä, on oltava koko ajan tarkkaan selvillä omasta sijainnista. Tässä ovat apuna uudenaikaiset navigointijärjestelmät. Kun viistokaiulla löydetään mielenkiintoinen kohde, kohtaan pudotetaan poiju ja alas lähetetään sukeltajat tarkistamaan kohdetta.

Kohteen dokumentointi

Kun "ehdokas" etsityksi hylyksi on löytynyt, on seuraavaksi saatava selville, mikä hylky on kyseessä. On hylkyjä, joiden kohdalla varmuutta siitä mikä laiva on kyseessä, ei välttämättä saada koskaan.

Etsintään osallistuneilla sukeltajilla on ammattitason sukelluslaitteet, joissa kaikissa on mm. puhelimet, joilla voi olla yhteydessä sukelluspariin ja pintaan. Hylkyä kuvataan VA-kameralla ja DVD-videokameralla. Kun hylystä otetaan mittoja, on niiden käsittelyssä apua tarkoitukseen tehdystä tietokoneohjelmasta. Hylyn pituus, leveys, laivatyyppi, kansirakenteet ym. ovat tärkeitä laivan tunnistamisessa. Lisäksi tieto sen lastista, erityispiirteistä tai yksittäisistä esineistä auttaa.

Sukelluksista ja mittauksista on pidettävä tarkkaa kirjaa. Sukellusvanhin huolehtii tästä. Vaikka etukäteissuunnittelu onkin tehty huolellisesti ei se yksin riitä. Kunkin päivän työt suunnitellaan vielä erikseen. Kullakin sukeltajalla (ja sukeltajaparilla) on selvä tehtävä alas mennessään; useimmiten mittaamista, videokuvaamista.