Ruotsissa suunniteltiin 1780-luvun lopussa innokkaasti sotaa Venäjää vastaan. Sodalla oli tarkoitus vallata Baltia ja Suomen itäiset osat takaisin Ruotsille. Yleisen mielipiteen muokkaamiseksi sodalle myötämieliseksi levitettiin Tukholmassa alkuvuodesta 1788 huhuja venäläisten tihutöistä Savossa ja muualla valtakunnassa. Kustaa III saikin nopeasti ”valtakirjan” sodan aloittamiseen ja pian suoritettiin joukkojen liikekannallepano. Suomessa olleet joukot eivät riittäneet laajamittaiseen sotaan, vaan Ruotsista tuotiin kesällä 1788 lisää sotaväkeä. Yhteensä Suomeen koottuun maa-armeijaan kuului noin 32 000 miestä.

Merkittävän osan Ruotsin sotavoimasta muodosti sen voimakas laivasto, joka muodostui saaristo- ja avomerilaivastosta. Suomen saaristolaivasto käsitti kaksi saaristofregattia, 15 kaleeria ja lukuisia tykkiveneitä sekä pienempiä aluksia. Miehistöä näissä oli noin 2000 miestä. Taisteluyksikkönä vielä raskaampi oli Ruotsista lähtenyt avomerilaivasto, jossa oli 12 suurikokoista linjalaivaa, 6 fregattia ja 3 pienempää alusta. Miehiä oli noin 6000. Lisäksi Ruotsin kuninkaan mukana Suomeen saapui Ruotsin kaleerilaivue, joka käsitti yhteensä 85 erisuuruista alusta ja noin 2300 miestä. Ruotsin sotavoimat olivat näin huomattavasti venäläisiä joukkoja vahvemmat. Venäläisillä oli Viipurin tienoilla vain noin 10 000 sotilasta ja Venäjän laivastokin oli pienempi kuin Ruotsin.

Ruotsin hallitusmuoto kielsi hyökkäyssodan, joten Kustaa III:n oli ennen sodan aloittamista saatava sota näytämään lailliselta puolustussodalta. Lisäksi Venäjän esiintyminen hyökkääjänä oli tarpeellista, jotta keisarinna Katariina II ei olisi saanut liittosopimuksensa perusteella Tanskaa puolelleen. Kesäkuussa 1788 Venäläinen tiedustelupartio ylitti epäselvän rajan Puumalan Vuolteen salmessa, jolloin ammuttiin myös muutamia laukauksia. Puumalan välikohtauksen johdosta Kustaa III vaati Venäjän Katariina II:sta palauttamaan koko Vanhan Suomen Ruotsille sekä tekemään alueluovutuksia myös Turkille. Katariina II ei tähän suostunut, vaan allekirjoitti sodanjulistuksen 11.7.1788. Itse kuningas Kustaa III saapui Helsinkiin heinäkuussa seuraamaan sotatoimia.

Ruotsin sotasuunnitelman mukaan Ruotsin laivaston oli lyötävä ensin perusteellisesti Venäjän laivasto. Sen jälkeen maa-armeijan oli vallattava äkkihyökkäyksellä Pietari ja Kronstadt. Jos kaupunkien valtaus ei onnistuisi olisi ne pommitettava maan tasalle. Näiden sotatoimien oletettiin riittävän Venäjän antautumiseen. Sotatoimet aloitettiin suunnitelmista poiketen kuitenkin yhtä aikaa maalla ja merellä. Heinäkuun alussa K.M. Armfelt hyökkäsi maarajan yli ja eteni Haminan edustalle. Samanaikaisesti lähetettiin avomerilaivasto etsimään vihollista mereltä.

Ruotsin ja Venäjän laivastot kohtasivat Suursaaren luona, jossa käytiin sodan ensimmäinen meritaistelu 17.7.1788. Ruotsalaiset onnistuivat tuhoamaan yhden venäläisen linjalaivan, mutta myös ruotsalaiset menettivät yhden linjalaivan. Näin Suursaaren taistelu päättyi ratkaisemattomana, vaikka sitä juhlittiin voittona varsinkin Helsingissä. Suursaaren taistelun jälkeen Kustaa III muutti sotasuunnitelmaansa. Päähyökkäys päätettiin tehdä maitse valtaamalla ensin Hamina ja sitten Viipuri, laivaston oli määrä tukea maa-armeijan hyökkäystä. Ruotsin hyökkäys pysähtyi kuitenkin jo Haminaan, jota ei lopulta edes yritetty vallata. Sieltä armeija vetäytyi sekasortoisessa tilassa Liikkalan kylään. Tapahtumien johdosta kuningas olisi ollut valmis tekemään rauhan Venäjän kanssa.

LINJALAIVA GUSTAV ADOLFIN TUHO

Elokuun alussa 1788 ruotsalaiset alukset jatkoivat partiointiaan Suomenlahdella. Joukko aluksia, mukana linjalaiva Gustav Adolf ankkuroitui erään tiedusteluretken jälkeen yöksi Viaporin itäpuolelle. Seuraavana aamuna 6. elokuuta 1788 venäläiset yllättivät alukset. Muut ruotsalaiset alukset pääsivät pakoon, mutta linjalaiva Gustav Adolfilla oli vaikeuksia ankkurinsa noston kanssa. Lopulta linjalaiva pääsi kuitenkin pakoon, mutta ajoi pakomatkallaan noin neljän metrin syvyydessä olleelle ennen tuntemattomalle menettäen isomastotankonsa. Lisäksi aluksen pohja rikkoontui, jolloin linjalaivan ruutivarasto täyttyi vedellä. Muutaman laukauksen jälkeen aluksen oli antauduttava venäläisille. Karikkoa ruvettiin myöhemmin kutsumaan Gustav Adolfin matalikoksi ja nimi on yhä edelleen käytössä merikartoilla.

Vänrikki Gustav Klint, joka kuvasi tapahtumia päiväkirjassaan, sai käskyn purjehtia pelastamaan aluksen miehistö. Häntä vastaan tuli kuitenkin kaksi venäläistä fregattia ja toisaalta venäläiset olivat jo Gustav Adolfin luona. Näin miehistön pelastusyritys epäonnistui. Venäläiset ottivat aluksen miehistön sotavangeiksi ja sytyttivät aluksen palamaan. Lopulta alus räjähti.

Linjalaiva Gustav Adolfin rakentaminen liittyi Ruotsin avomerilaivaston aluskannan voimakkaaseen uudistamiseen 1780-luvulla. Vuoden 1780 suunnitelmiin kuului rakentaa lisää useita uusia linjalaivoja sekä pienempiä aluksia. Suunnitelmien toteuttamiseksi Ruotsin Karlskronassa rakennettiin kymmenen linjalaivaa samojen piirustusten mukaan. Alukset oli suunnitellut aikansa tunnetuin laivasuunnittelija Fredrik Henrik af Chapman, joka oli vuodesta 1781 toiminut laivanrakennustöiden johtajana. Linjalaiva Gustav Adolfin rakennustyöt kestivät useamman vuoden, täysin valmis alus oli vuonna 1784. Samanaikaisesti telakalla rakennettiin useita muitakin aluksia.

Linjalaiva Gustav Adolf oli suurikokoinen alus, jonka pituus oli 49,6 m ja leveys 13,59 m. Aluksen aseistuksena oli 62 tykkiä. Aluksen miehistövahvuus oli vuoden 1788 esityksen mukaan 567 miestä, joista 112 oli merisotilaita. Aluksen päällikkönä toimi eversti Christiernin.

KUSTAA III:N SODAN LOPPUVAIHEET

Ensimmäisen maasotaretken epäonnistuttua ja ruotsalaisten joukkojen vetäydyttyä Liikkalan kylään oli muutamien upseerien tyytymättömyys kasvanut niin, että he kirjoittivat ns. Liikkalan nootin. Nootti oli osoitettu Venäjän keisarinnalle, ja siinä toivottiin rauhaa. Liikkalan nootin jälkeen siihen osallistuneet sekä runsaasti muuta upseeristoa muodostivat ns. Anjalan liiton. He vaativat mm. rauhaa ja valtiopäivien koollekutsumista. Kustaa III:n onnistui kuitenkin lyhyellä sodalla Tanskaa vastaan palauttaa arvovaltansa ja lopulta yksi kapinallisten johtajista teloitettiin. Kuningas Kustaa III oli tapahtumista rohkaistuneena kutsunut valtiopäivät koolle 1789 laajentaakseen valtaansa ja saadakseen varoja sodan jatkamiseen. Kustaa III onnistui kummassakin ja kesäkuussa hän saapui uudelleen Suomeen johtaakseen sotatoimia.

Sotatoimien alettua jälleen hyökkäsivät venäläiset ensin Savoon. Venäläisten alkumenestyksen jälkeen ruotsalaiset saavuttivat muutamia voittoja, mutta niillä ei ollut suurta merkitystä sillä nytkään ruotsalaiset eivät pysyneet valtaamaan Haminaa. Valtausyrityksen yhteydessä Ruotsin saaristolaivasto kärsi Ruotsinsalmen meritaistelussa 24.8.1789 tappion menettäen parikymmentä alusta ja 1500 miestä.

Vuoden 1789 sotatoimet eivät johtaneet loppuratkaisuun. Talvella 1789-90 Ruotsissa rakennettiin useita uusia aluksia, muun muassa saaristolaivaston alusmäärä lähes kaksinkertaistettiin. Keväällä 1790 ruotsalaiset joukot hyökkäsivät kohti Lappeenrantaa ja saavuttivat pieniä voittoja. Maasotatoimet eivät kuitenkaan edistyneet merkittävästi. Ratkaisu jäi tällöin merivoimien varaan.

Kustaa III päätti suorittaa maihinnousun Viipurin luona. Venäjän laivasto sulki kuitenkin kaupunkiin johtavan salmen, jolloin Ruotsin laivasto joutui murtautumaan sulun läpi kärsien raskaita tappioita. Venäjän avomerilaivasto saarsi tämän jälkeen Ruotsin linjalaivat Viaporiin. Kahden maan saaristolaivastot kohtasivat uudelleen Ruotsinsalmessa 9.7.1790. Tästä Ruotsinsalmen toisesta meritaistelusta muodostui Ruotsin merihistorian suurimpia voittoja. Taisteluun osallistui yhteensä lähes 500 alusta ja 30 000 miestä. Taistelussa venäläiset menettivät noin 60 laivaa ja 9000 miestä.

Ruotsinsalmen voiton jälkeen Kustaa III ehdotti rauhaa, johon Katariina II suostui. Rauha solmittiin Värälässä 14.8.1790 ilman alueluovutuksia.

Lähteet:

• Alanen, Suomen historia X. Suomen historia kustavilaisella ajalla. Porvoo 1964.
• Karlskronavarvets historia. Del I 1680-1866. Karlskrona 1993.
• Munthe, Svenska sjöhjältar VII:1-2. Stockholm 1914-15.
• Svenska Flottans Historia II. 1680-1814. Malmö 1943.
• Suomen historian pikkujättiläinen. Porvoo 1989.
• Suomen merimuseo, hylkyarkisto, Gustav Adolfin hylky

Kirjoituksesta "Ismo Malinen ja Sallamaria Tikkanen, Suomen merimuseo 14.5 1998" muokannut Anna Aaltonen